|
Hiihtokauden
päättäjäiset vietettiin sunnuntaina 22.5.2011
Paltamon Urheilijat
viettivät hiihtokauden päättäjäisiä sunnuntaina Korpitien koululla.
Juhlassa palkittiin 56 seuran mestaruushiihtoihin osallistunutta sekä
74 sarjahiihtoihin vähintään neljä kertaa osallistunutta hiihtäjää.
Yhteensä kauden aikana hiihdoissa oli mukana 98 hiihtäjää eli
osallistumiskertoja kertyi yhteensä 487.
Kauden aikana
mukaan tuli ilahduttavasti uusia perheitä sekä aikuissarjan hiihtäjiä,
myös Kajaanin Hiihtäjät osallistuivat sarjahiihtoihin kiitettävästi.
Hiihtokoulutoimintaa pystyttiin järjestämään 5-7 -vuotiaille yhteensä
neljä kokoontumiskertaa.

Kauden 2010-2011 parhaaksi hiihtäjäksi valittiin Tommi Härkönen, hänen
menetyksestään Hopea Somman loppukilpailuissa Vuokatissa
12.-13.3.2011. Hiihdon lisäksi Tommi Härkönen menestyi myös
hiihtosuunnistuksen saralla, josta hän saavutti mm. Pohjois-Suomen
mestaruudet keskipitkällä ja sprinttimatkalla. Kesäisin hän suunnistaa
Kajaanin Suunnistajien edustajana. Tommi kertoi ensimmäisen
HS-loppukilpailun olleen hienon ja hieman jännittävänkin kokemuksen,
kyseessähän ovat suurimman hiihtokilpailut nuorten osalla. Muutoin
kilpailuihin valmistautuminen noudattaa samaa kaavaa kaikissa
kilpailuissa. Hiihtosuunnistuksessa hänen vahvuuksiaan ovat nimenomaan
hiihdon ja suunnistustaidon
saman tasoisuus.
Sarjahiihtotapahtumat tarvitsevat jaoston lisäksi myös aktiivisia
talkoolaisia, joita muistettiin plaketilla. Talkoolaisista palkittiin
Lauri Pykäläinen, Simo Säkkinen,
Tarja Järvelä,
Nestori Nieminen, Sirpa Härkönen, Esa Leinonen, Tarja Leinonen, Rea
Kemppainen, Jarmo Korhonen, Seija Härkönen, Seija Juntunen-Hutri.
Heidän lisäkseen aktiivisesta hiihtokoulutoiminnasta palkittiin Maria
Juutinen, Jukka Juutinen sekä Kristiina Käkisalo.
Hiihtojaosto
toivottaa kaikille liikunnallista kesää.
Paltamon
Urheilijoiden sarjahiihdot 2010 – 2011. Seitsemän osakilpailua.
Osanottopalkinto vähintään neljään osakilpailuun osallistuneille.
P4 200m
1)
Konsta Juutinen 4p.*
2) Erkki Juntunen 8p.
T4 200m
1) Merenna Karjalainen 4p. *
2) Valma Kilpiäinen 7p.
3) Oona Huusko 11p.*
P6 500m
1) Eetu Korhonen 5p.
2) Antti Koivukangas 6p.*
3) Aki Enqvist 12p.
4) Ilari Lappalainen 15p.
5) Iiro Karjalainen 16p.*
6) Veikka Kilpiäinen 19p.
7) Valtteri Karjalainen 22p.*
8) Ilpo Kokkonen * ja Tom Enqvist 28p.
T6 500m
1) Siiri Leinonen 4p.
2) Inga Rajatalo 8p.
P8 1km
1) Ville
Laine 4p.*
2) Arttu Lappalainen 6p.
3) Leevi Kilpiäinen ja Veeti Leinonen * 12p.
T8 1km
1) Venla Järvelä 4p.
2) Katri Heikkinen 8p.*
3) Meeri Kokkonen 10p.
4) Essi Koivukangas 15p.*
5) Jaana Karppinen 20p.
6) Nanna Väisänen ja Neea Rautiainen 22p.
P10 1km
1) Elias
Korhonen 4p.
2) Teemu Leinonen 6p.*
3) Eemeli Kokkonen 10p.
4) Harri Härkönen 14p.
5) Aleksi Kyllönen 16p.
T10 1km
1) Suvi Leinonen 4p.
2) Saara Juutinen 7p.*
3) Eveliina Käkisalo 11p.*
4) Elina Leinonen 13p.*
5) Jenni Leinonen 17p.*
6) Ella-Roosa Rautiainen 25p.*
7) Emmi-Lotta Tolonen 28p.*
8) Krista Korhonen 31p.
9) Jenni Laine 32p.*
P12 2km
1) Mikke
Turpeinen 4p.*
2) Oskari Juutinen 8p.*
3) Ilkka Karjalainen 12p.*
T12 2km
1) Alisa Korhonen 5p.
2) Eveliina Tolonen * ja Tuulia Heikkinen 8p.
P14 2km
1) Kasperi Nieminen 4p.
2) Tommi Härkönen 7p.
3) Antti Huusko 9p.*
4) Isto Karjalainen 13p.*
T14 2km
1) Kristiina Käkisalo 4p.
2) Pauliina Oikarinen 6p.*
3) Aino Toivonen 11p.*
4) Eini Tolonen 16p.
T16 3km
1) Jonna Juntunen 4p.*
2) Katariina Käkisalo 7p.
3) Saila Berg 11p.*
4) Heta Berg 13p.
5) Henna Heikkinen ja Tuula Kemppainen 18p.
7) Elina Härkönen 21p.
M20 5km
1) Jari Kinnunen 4p.
N20 3km
1) Marjukka Karjalainen 4p.*
N 35 3km
1) Hanna Korhonen 4p.
N Yl. 3Km
1) Milla Ruonela 4p.
M50 3km
1) Pertti Marjamäki 4p.*
N50 2km
1) Seija Juntunen-Hutri 4p.
N55 2km
1) Raakel Heikkinen 4p.
N60 2km
1) Sirkka Karjalainen 4p.
N65 2km
1) Enni Keckman 4p.
M70 3km
1) Pekka Pesonen 4p.
2) Osmo Tuovinen 8p.
M75 3km
1) Risto Leinonen 4p.*
* = osallistui
kaikkiin seitsemään osakilpailuun
PaUr hiihtojaosto
|