JP-kisojen tulokset lisätty tulossivustolle

27.8.2015

JP-kisat 26.8

Perinteiset Joka tytön ja pojan olympialaiset kisailtiin ke 26.8 Tervalammen Urheilukeskuksessa loistavassa syyskesän säässä . Kentälle oli kokoontunut suuri joukko lapsia ja nuoria vanhempineen osallistumaan Paltamon seurakunnan ja Paltamon Urheilijoiden yhteistyössä järjestettyyn urheilujuhlaan. Kirkkoherra Esa Oikarisen alkuhartauden jälkeen suorituspaikoilla kävi vilske, kun lähes 100 lasta ja hiukan varttuneempaakin kisailijaa otti itsestään mittaa eri lajeissa. Omia ennätyksiä syntyi, koettiin onnistumisia ja nautittiin yhdessäolosta. Kun omat lajisuoritukset oli saatu tehdyksi, niin kaikki kilpailijat saivat kaulaansa kultaisen mitalin merkiksi hyvästä suorituksesta ja osallistumisesta. Toimitsijatehtävissä kentällä oli lähes 40 talkoolaista, jotka munkkikahvilla korvatulla työpanoksellaan mahdollisti tämänkin tapahtuman järjestämisen. Paltamon Urheilijat kiittää kilpailijoita, vanhempia ja talkoolaisia sekä Paltamon Seurakuntaa yhteistyöstä.