Yleisurheulukauden päättäjäisissä palkittiin urheilijoita

12.11.2015 klo 17:30

Korpitien ruokasali täyttyi yleisurheilukauden päättäjäisiin osallistuvista lapsista ja nuorista vanhempineen.
Korpitien ruokasali täyttyi yleisurheilukauden päättäjäisiin osallistuvista lapsista ja nuorista vanhempineen.
Palkinnot osallistumisesta ja menestymisestä odottivat ottajiaan.
Palkinnot osallistumisesta ja menestymisestä odottivat ottajiaan.

Paltamon Urheilijoiden yleisurheilukauden päättäjäisissä 12.11.2015 kerrattiin kesäkauden toimintaa ja palkittiin urheilijoita.

Urheilukouluja ja järjestettiin neljässä eri ikäryhmässä syys- ja talvikaudella kerran viikossa ja kesällä kahdesti viikossa. Kerhoissa kävi yli 100 lasta. Lisenssiurheilijoita oli 18.
Yleisurheilukausi alkoi toukokuussa Korttelijuoksulla, johon osallistui 36 juoksijaa. Kunniakierroksella saatiin tänä vuonna kerättyä 3700 euroa. Ahkerimmin euroja kasaan haalivat Aino Leinonen ja Venla Järvelä.

Kauden toimitsijapalkinto luovutettiin Heikki Kovalaiselle.
Kauden manageripalkinto meni K-Market Tervatorille.
Kauden parhaana urheilijana palkittiin Saara Juutinen.